Historia
CHARTER PRESIDENTIN MERJA LÄMSÄN TERVEHDYS 10 VUOTIAILLE RONJILLE JA JUHLAVIERAILLE
Ronjien ensiaskeleet
Jo ennen aikaa oltuani piirisihteerinä 2012-2013 pohdin, miksi Rovaniemellä on vain yksi naisklubi vaikka klubeja kaikkinensa oli yli kymmenen tuolloin; kuitenkin naisia ja miehiä paikkakunnalla on melkein saman verran. Seuraava toimintakausi kului ajatuksen kypsyttelyyn toisesta naisklubista paikkakunnalle. Testautin ajatusta L-piirin johtotasolla, ajatus ei saanut vankkumatonta kannatusta.
Kaikesta huolimatta tositoimiin alettiin pienen kuuden hengen ydinjoukolla syksyllä 2014, mukana olivat Kerttu Helynen, Riitta-Liisa Joutsen, Eila Linna, Sirkka Lankila, Eila Malvalehto ja minä. Kokoonnuttiin useita kertoja elokuusta 2014 alkaen jäsenhankintaan, perustamisjuhlan suunnitteluun ja kevään aktiviteetteihin valmistautumiseen. Klubi rekisteröitiin yhdistysrekisteriin 28.11.2014.
Uuden klubin perustamiseen tarvittiin vähintään 23 jäsentä ja sovittiin, että jokainen hankkii vähintään 3-4 jäsentä. Tarvittava jäsenmäärä oli koossa alle kolmessa kuukaudessa ja perustajajäseniä oli lopulta 29. Ronjien virallinen perustamiskokous oli 30.10.2014.
Alkuperäisenä ajatuksena oli perustaa klubi, joka keräisi lahjoitettavia varoja yhdellä suurtapahtumalla per toimintakausi. Klubin motoksi tulikin ”kerätään varjoa niiltä, joilla niitä on, ja jaetaan niille, joilla niitä ei ole; kuten Ronja Ryövärin tytär teki. Ronja nimen klubille keksi Eila Linna.
Perustamisjuhla 1.2.2015.
Juhlaan osallistui 98 henkilöä mukana Lions-järjestön ensimmäisen varapresidentti Dr. Jitsuhiro Yamada, liiton kansainvälinen johtaja Jouko Ruissalo, entinen kansainvälinen johtaja Harri Ala-Kulju ja Suomen Lions-liiton puheenjohtaja Tuomo Holopainen. Ronjien kummiklubi on LC Rovaniemi/ Lainas ja opasleijonina toimivat LC Sodankylä Kauko Niemelä ja LC Rovaniemi / Lainas Jarmo Rastas.
Ote Lapin Leijona -lehdestä 2015:
”LC Rovaniemi/Ronjat viettivät perustamisjuhlansa Sky hotelli Ounasvaaralla 1.2. nimensä mukaisesti lähes ’taivaassa’. Maisema avautui huikean kauniina lumihuppuisine puineen, taivaan loistaessa sinisenä hämärtyvässä illassa Ounasvaaran huipulla. Pieni pakkanen paukkui ulkosalla, mutta sisällä juhlassa oli jännittynyt ja lämminhenkinen tunnelma.
Ronjat ’loordeineen’ olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, kuten arvokkaaseen juhlaan kuuluukin. Lippuairue saapui, alkumaljat kilahtelivat, puheen sorina kantautui pöydästä toiseen ja iloinen nauru raikui. Ilmassa oli selvästi viihtyisän juhlan tuntu.
Ilta eteni protokollan mukaisesti kannustavista juhlapuheista ja toisten klubien tervehdyksestä toiseen. Illan kruunasi uusien jäsenten eli Ronjien vastaanottoseremonia ja Lions -merkkien ojentaminen Lions-järjestön ensimmäisen varapresidentti Dr. Jitsuhiro Yamadan toimesta.
Koko illan Ronjien energisyys pulpahteli pintaan ja kun illan musiikista vastannut Atimas -orkesteri viritteli ensi säveliä, valloittivat Ronjat tanssilattian. Siinä helmat heiluivat ja kannat kopisivat rytmikkäiden sävelten tahdissa. Tanssi, laulu ja ilo olivat ylimmillään. - Now it’s official! We are ready to serve!”
Siitä on nyt 10 vuotta, aika on kulunut nopeasti ja paljon on ehtinyt tapahtua.
Kevät 2015
Juhlien jälkeen käärittiin hihat ja mentiin suoraan toimintaan. Ehdittiin pitää neljä klubi-iltaa ja osallistua lohkofoorumiin 27.4. Saarenkylän paloasemalla. Erillisiä hallituksen kokouksia ei pidetty. Klubi-iltojen kokoontumispaikkana oli linja-autoasema, Anne Kunnarin ja Marjo Eskolan työpaikka. Ronjien ensimmäisen kauden päättäjäiset pidettiin Liisa Ansalan mökillä Muurolassa kesähattu-catwalkin merkeissä 17.6. Paras asu palkittiin ja voittaja oli itseoikeutetusti Tuula Pekkala.
Ronjien ensimmäisen kevään toiminta rahoitettiin jäsenmaksuilla, arpajaisilla sekä osallistumalla muiden klubien ja organisaatioiden aktiviteetteihin. Myytiin LC Sodankylän Martin pilkin arpoja. Tuula Pekkala myi arvan, joka voitti toisen pääpalkintona olleista autoista. Osallistuttiin LC Rovaniemi Lainaksen kutsumana liikenteen ohjaukseen Valtakunnallisilla lähetysjuhlilla 12.-14.6. Lappi Areenalla.
Kevään aikana tehtiin jo ensimmäinen lahjoitus 500 € Rovaniemen sairaalakoululle 29.5. Läsnä oli 9 Ronjaa sekä koulun rehtori ja 2 opettajaa.
Ote Uudesta Rovaniemestä 6.6.2015
”Lions klub Rovaniemi/Ronjat antoi ensimmäisen toimintakautensa lahjoituksen Rovaniemen sairaalakoulun oppilaiden koulunkäyntiä avustaviin teknisiin laitteisiin.
Presidentti luovutti 500 € lahjoituksen Rovaniemen sairaalakoululle. Lahjoituksen vastaanotti kesälomakauden kynnyksellä rehtori Asko Peuraniemi Ronjien vieraillessa sairaalakoulussa.
Opettajat kertoivat liikuttavia tarinoita siitä, kuinka tärkeää oppilaille on myös sairaalajaksojen aikana säilyttää sosiaaliset suhteet omiin koulukavereihin ja opettajiin. Asiat niinkin voi opiskella missä ja milloin vain.
Tietokoneen, etäyhteyden, skypen, kameran ja mikrofonin avulla yhteys voidaan muodostaa minne vain reaaliajassa. Yhteys omaan luokkaan mahdollistaa opetuksen etenemisen oman luokan tahdissa, oppilas kokee edelleen olevansa osa omaa luokkaansa ja mikä tärkeintä, hän ei koe jäävänsä yksin.”
Toimintakausi 2015-2016
Suurponnistus oli organisoida klubille uusi iso varainhankinta-aktiviteetti keväälle 2016. Tehtävä kuului varsinaisesti varainhankintatoimikunnalle mutta siihen osallistuivat kaikki jäsenet. Paikaksi valittiin Rovaniemen pääkirkko ja solistiksi Suomen ensimmäinen, paikkakunnan oma tangokuningas Kauko Simonen. Ohjelmasta ja siihen liittyvistä käytännön järjestelyistä vastasi Harriet Urponen. Konsertti oli Hyväntekeväisyyskonsertti omaishoitajien hyväksi ja se järjestettiin 1.4.2016 Kauko Simosen 65 -vuotispäivänä. Kirkko oli ääriään myöten täynnä, osa kuulijoista seisoi. Oli mainostettu, että tuntia ennen konserttia lippuja myydään ovelta; mutta liput loppuivat; ei kuitenkaan hennottu jättää ihmisiä ulos, joten perittiin heiltä pääsymaksu ja todettiin, että eiköhän sieltä lehteriltä vielä tilaa löydy ja pidettiin vain kirjaa tukkimiehen kirjanpidolla; kunnes suntio tuli sanomaan, että lipun myynti on lopetettava nyt justiinsa turvallisuusmääräysten vuoksi, silloin myytyjä lippuja taisi olla 814 ja kirkkoon mahtuu 800. Sen jälkeen suntio kävi laittamassa lapun oven ulkopuolelle, että täynnä ja laittoi oven kiinni. Konsertista on mieleen jäänyt hieman rähjäinen mieshenkilö, joka oli kuitenkin sonnustautunut parhaimpiinsa, pukuun ja solmioon. Hän oli ottanut hieman rohkaisua ja istui takapenkissä, hänen silmäkulmansa kostuivat aika-ajoin. Konsertin loputtua hän totesi, että tämä oli hänen elämänsä paras konsertti. Konsertin tuotto oli lähes 9000 euroa.
Ronjat valittiin L-piirin vuoden klubiksi Luoston vuosikokouksessa huhtikuussa 2016.
Toimintakausi 2016-2017 ja 2017-2018
Ensimmäinen konsertti sai jatkoa jo seuraavana talvena. Lauluista iloa - Lauluista voimaa –konsertti Rovaniemen Kirkossa järjestettiin lauantaina 3.12.2016, pääsolistina oli tuttu Kauko Simonen, Harriet Urponen toimi tilaisuuden juontaja. Ronja-kuoro esitti ensimmäisen kerran julkisesti Harriet Urposen säveltämän ja sanoittaman Ronja-laulun. Konsertin tuotto 5400 € lahjoitettiin Rovaniemen alueen vähävaraisille lapsiperheille.
Samoilla konserttilinjoilla jatkettiin 2017-2018 ja 3.2.2018 oli loppuun myyty Tunteita ja Tunnelmia -konsertti saattohoitopotilaiden hyväksi Korundissa. Solistina oli Inga Söder ja 8 -henkinen puhallinorkesteri. Suuren vastuun konsertin onnistumisesta kantoivat Anne Kunnari ja Henna Nurminen.
Ronjien ikimuistoisia retkiä alkuajoilta
on ollut mm. ruskaretki Posiolle: asuttiin Himmerkissä sviitissä ja olimme kaikki oman elämämme Anu Pentikkejä valamalla savea Kirikeskuksessa, mistä kiitokset LC Posiolle Jorma ja Helvi Lantolle. Toinen ikimuistoinen retki on ollut sukellus Kemin muoti- ja kulttuurimaailmaan. Menomatkalla pysähdyimme Räihän Rieska -paikkaan ja pihalle kaarsi Lapin Kansan auto. Juttelimme keskenämme, että mihinhän toimittajat ovat menossa, että varmaan jossakin tapahtuu jotain tärkeää. Olimme lauantai-iltapäivän vaateliike Bombuksen mannekiineina, oli kampaajat ja meikkaajat, ja ne toimittajat tulivat sinne tekemään juttua meistä, Ronjat Bombuksen vieraana. Video löytyy edelleen youtubesta. Tähän on hyvä lopettaa nämä muistelukset.
Kiitän juhlien järjestelyistä kaikkia Ronjia ja erityisesti presidentti Sirkka Ollosta sekä toivotan ikimuistoista iltaa kaikille juhlavieraille!
Laulun sanoin ”Olen Ronja tahdon palvella”
Rovaniemellä 1.2.2025
Merja Lämsä